Lehdistötiedote – Pietarsaaren seudun kuntarakenneselvityksen ohjausryhmän kokous 19.5.2014

Kuntarakenneselvityksen ohjausryhmä piti kokouksen 19.5.2014 Pietarsaaressa. Työryhmien 1-4 puheenjohtajat (Gun Kapténs, Sabah Samaletdin, Bernt Storbacka ja Bo Kronqvist) esittelivät työryhmiensä työn etenemistä ohjausryhmälle. Työryhmä viisi esittelee oman osuutensa seuraavassa kokouksessa. Työryhmät ovat tehneet ahkerasti töitä, ja painopiste on ollut nykytilan selvittämisessä kuudessa eri kunnassa työryhmien osa-alueilla. Tästä eteenpäin työryhmät tulevat keskittymään sen selvittämiseen miten kuuden kunnan muodostama uusi kunta tulee toimimaan ja miten palvelut yhteisessä kunnassa järjestettäisiin. Ohjausryhmälle esiteltiin talousasiantuntijan valinta-asia. Erityisesti työryhmä kaksi on todennut, että talousasiantuntija olisi syytä ottaa mukaan työskentelyyn tässä vaiheessa, ja että hänen tulisi aloittaa työnsä mahdollisimman pian. Ohjausryhmä hyväksyi ehdotuksen ja antoi työvaliokunnalle valtuudet toimeenpanna asia. Ohjausryhmän sihteeri pyytää tarjouksia eri tahoilta, ja valinta tehdään muutaman viikon sisällä.

 

Lisätietoa alueen kuntarakenneselvityksestä löytyy sivuilta www.pietarsaarenkuntarak.fi